Näyttelijä Sami Sainio:

Suhteeni Eino Leinoon on ollut suuren osan iästäni uinuva ja runoilija tuotantoineen on hiipinyt tietoisuuteeni pikkuhiljaa. Olen syntynyt Paltamossa ja siellä tutuksi on tullut Leinon patsas Kiehimäjoen varrella Eino Leinon puistossa. Teini-iästä lähtien tumma ja ääretön Oulujärvi Paltamon Käärmeniemestä katsottuna on ollut minun sielunmaisemani. Sen talvisen kirkkaan tähtitaivaan alla olen näyttelijän unelmilleni esirukoukset lukenut. Lapsuudenkotini kirjahyllyt olivat täynnä isäni mielenkiinnon piiriin kuuluvia kirjoja sivistyksestä, historiasta ja politiikasta. Äitini haalimien kirjojen joukosta löysin Mika Waltarin, Kalle Päätalon ja lopuksi Leinon. 

Koulussa minulle painotettiin arvatenkin Leinon syntymäkuntaa Paltamoa ja vasta asuessani Turussa parikymppisenä minä näin omin silmin, millainen vaikutus mestarin runoilla olikaan. Muistan kun luokkatoverini liikuttuneena siteerasi Leinoa eräällä taiteilijuutta käsittelevällä kurssilla koko joukon hiljentyessä. Huomasin tämän hetken jälkeen etelässä asuessani ja uusille tuttavuuksille esittäytyessäni korostavani syntymäkuntaani Paltamoa juurikin Leinon synnyinsijoihin nojaten. 

Tieni toi minut aikanaan Turusta takaisin Kainuuseen, Kajaaniin, mutta oltuani hetken kotikonnuillani tuli minulle tilaisuus lähteä opiskelemaan fyysistä näyttelijäntyötä Kööpenhaminaan. Tanskasta palasin töiden tuomana takaisin Kajaaniin ja sain toimia vankilateatterin ohjaajana Sukevalla. Hankkeen vastaava johtaja tokaisi minulle loppupalaverissamme, että minun olisi syytä näytellä fyysisiä eläinhahmoja samalla lausuen runoja. Sillä minä nousisin korkeuksiin korpikainuussa. Tästä virvaliekistä oli kulunut vain vajaa vuoden päivät, kun höyrylaivayrittäjä Ollis Leppänen ja kulttuurituottaja Veikko Leinonen alkoivat miettiä kuka voisi näytellä Eino Leinoa höyrylaiva Koutan erikoisristeilyllä. Olimme tutustuneet Veikon kanssa muutaman vuoden ajanjaksolla idearikkaissa ja juhlavissa tunnelmissa ja liekkö näiden hetkien riemuisat kokemukset vaikuttaneet vahvasti siihen, että Veikko päätti kysyä minua mukaan ideaan, jota Ollis oli jo jonkin aikaa hautonut. Veikko laannutteli minun epäröivää olotilaani toteamalla ”Ei minulla tullut ketään muuta mieleen, joka sen voisi täällä tehdä”. Päätin tarttua tilaisuuteen vaikka minua suuresti pelotti astua niinkin seikkaperäisesti tutkitun ja vaikutukseltaan suuren henkilön saappaisiin. Mutta halu kehittyä näyttelijänä ja monologin tekeminen painoivat pelkojani enemmän valinnan vaakakupissa. 

Vasta roolityön kautta ovat minulle auenneet ne ”tuhatpäiset vaikutukset” joita runoilijan elämäntie on lukijoilleen taiteen kautta tuottanut. Huomasin valtavasti samaistumispintaa Einon elämästä omaani aina sieltä Paltaniemen lapsuudenkodin ”hauraan haavekatoksen” tunnelmista suurten koitosten ja matkojen melskeisiin. Minäkin olen syntynyt suhteellisen suureen perheeseen nuorimpana poikalapsena Paltamossa ja olenpa sattumalta vieraillut samoissa paikoissa kun runoilijakin tietämättäni polkuni merkityksen osuvuutta matkatessani Kööpenhaminaan, Berliiniin ja Roomaan. 

Voin todeta, että vasta Leinon kautta minulle on aikuisena syntynyt syvällisempi ja luontoa varjeleva suhde. Varsinkin pohjoisen Suomen luonnon karun kauniin ja herkän arvon olen Leinon runoista, lauluista ja puheista saanut omakseni. Harrastan mieskuorotoimintaa Kajaanin mieslaulajissa ja aina yhtä rakkaan ylpeällä tunnolla laulan Leinon kääntämää laulua Kaunehin maa. Tämä mieskuorokulttuurin ikivihreä helmi kuvastaa minusta parhaiten sitä tuntoa, mikä minulla on kainuulaiseen luontoon. Sitä olen hyräillyt kesäyön rauhassa Ärjän saarella, tai ihastellessani ruskaa korkealta Hyrynsalmen vaaramaisemista tai soudellessani Kuhmon kalevalaisia vesiä.